KonsoliFIN – Blogi

–

Seikkailu toimii parhaiten videopeleissä. Etenkin 1990-luvulla ja PC:llä voimissaan ollut seikkailupelien tyylisuuntaus lässähti, kun Grim Fandango -pelin myyntiluvut jäivät kauas odotetusta. Se on ihme, sillä Grim Fandango on kaikista LucasArtsin tekemistä niin sanoituista osoita-ja-klikkaa seikkailupeleistä se paras. Se on jopa parempi kuin Day of the Tentacle, Full Throttle ja Secret of Monkey Islandit. Ei ole kuitenkaan kummallista, ettei suuri yleisö tajunnut pelin hienoutta.

Jo vuonna 1998 julkaistun Grim Fandangon lähtökohta on hykerryttävä: peli yhdistelee meksikolaisten ja atsteekki-intiaanien kansanperinnettä ja vanhoja film noir -elokuvia. Tuloksena on loistava sekametelisoppa. Kaikki pelihahmot ovat luurankoja, eli kuolleita. Pelaaja ohjaa viikatemiestä, joka välittää kuolleita sieluja eräänlaisen kiirastulen ja taivaan välillä. Jo lähtöasetelma on hyvin herkullinen, ja itse pelikin on loistava. Kuten yleensä vastaavissa julkaisuissa, pääosassa on toiminnan sijasta yhdistelmä ongelmanratkaisua ja näpsäkkää dialogia.

Pelasin hiljattain läpi kahden ensimmäisen Secret of Monkey Island -pelin uusintaversiot. Muistot heräsivät. Monet uusintaversiot ovat rahastusta, mutta Monkey Islandien uudelleenjulkaisu on todellinen kulttuuriteko. Tekijät ovat nimittäin vihjailleet haluavansa tehdä muutkin LucasArtsin seikkailupelit uusiksi. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti Day of the Tentacle ja Full Throttlen kaltaisia hittejä, mutta ehkä myös Grim Fandangoa.

Secret of Monkey Island on merirosvotarina, joka on taatusti parempi kuin yksikään merirosvoista kirjoitettu kirja. Se on hyvä esimerkki videopelistä, joka on yhtä aikaa älykäs ja viihdyttävä. Aikana, jolloin videopelien suurimpana ongelmana on uskottavuuden puute, Monkey Islandien kaltaisille julkaisuille on tilausta. Tämä on tajuttu, sillä vastikään sarjaan julkaistiin pitkästä aikaa uusi osa, eli Tales of Monkey Island. Ehkä seikkailupelien uusi nousu lähtee tästä.

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Merkintöjä-blogissa osoitteessa http://marstravolta.blogspot.com/2010/07/seikkailupeleista.html)

Oletko huomannut, että KonsoliFIN on hyvin edustettuna myös muualla verkon yhteisöpalveluissa? Tarkista ainakin nämä:

1. Facebook

Monien tuntema naamakirja on pullollaan KonsoliFIN-käyttäjiä. Jos tahdot kurkistaa nimimerkkien taakse ja ehkä nähdä vilauksen myös ylläpitäjistä, tämä voi olla sinun juttusi: facebook.com/group.php?gid=5560163619

2. Twitter

KonsoliFINin uutisotsikot voi lukaista vaikka päivittäin myös Twitter-mikroblogista: twitter.com/konsolifin

3. Last.fm

Musiikkiaiheinen Last.fm pitää kirjaa siitä minkälaista musiikkia KonsoliFIN-käyttäjät kuuntelevat. Yhteisöllä on omat sivut ja säännöllisesti päivittyvät TOP-listat. Konsolistien omintakeista musiikkimakua voi ihmetellä osoitteessa:  last.fm/group/KonsoliFIN

4. LinkedIN

KonsoliFIN on vuosien saatossa työllistänyt useita pelialan ja -median osaajia. Aktiivisimmat käyttäjät voivat osoittaa harrastuneisuutensa liittymällä KonsoliFIN-ryhmään Linkedinissä, joka on verkossa toimiva verkostoitumistyökalu: linkedin.com/groups?home=&gid=1575327

5. Steam

Mac- ja pc-pelaajille suunnattu Steam-yhteisö saattaa kiinnostaa myös konsolipelaajia. Jos uskallat toisinaan vaihtaa pädin näppikseen ja hiireen, kannattaa kurkistaa myös Steamin KonsoliFIN-ryhmän sivuille: steamcommunity.com/groups/konsolifin

Vaikka E3 2010 on jo muinaista historiaa ja kaikki uutisoimisen arvoinen on uutisoitu, ajattelin vielä palata muistoihin tuosta kahden viikon takaisesta hulabaloosta. Viihde-bisnestä lyhyen aikaa läheltä seuranneena pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa näille suorastaan myyttisille messuille, joita olen jo useamman vuoden seurannut koto-Suomesta video-streamien ja Oliverin ansiokkaan uutisoinnin kautta. Nyt sain työtehtävien puolesta mahdollisuuden päästä tutustumaan menoon paikan päälle, joten pakkohan sitä oli tarrata tilaisuuteen.

Lue koko vuodatus »

On jälleen se aika vuodesta, jolloin pelimaailman katseet suuntautuvat kohti Los Angelesia, eikä nyt puhuta Hollywoodista. Osa pelaajista odottaa maanantaina käynnistyviä E3-messuja kuin Jeesuksen kolmatta tulemista, osa suhtautuu hypemyllytykseen skeptisesti. Niin tai näin, tulevien julkistusten spekuloiminen messujen alla on aina hauskaa. Ennen kuin siirrymme pohtimaan Microsoftin tulevaa show’ta, luodaan nopea katsaus viime vuoteen. Jos et halua velloa menneissä, skippaa suoraan seuraavan kappaleen yli.

Lue koko vuodatus »

Olemme kokoontuneet tänään muistamaan hyvän ystävän poismenoa. Kuuden vuoden yhteisen taipaleen jälkeen näin sopivaksi kirjoittaa aiheesta pienen muistopuheen.

Lue koko vuodatus »

KonsoliFINin olennaisimpia uudistuksia edellisen sivustopäivityksen yhteydessä oli siirtyminen kouluarvosanoista tähtijärjestelmään, siis arvosanamielessä. Olin henkilökohtaisesti vahvasti ajamassa tuota linjausta. Jostain kumman syystä sain torstaina junamatkalla päähäni kerätä tilastot Xbox 360:n, PlayStation 3:n ja Wiin pelien saamista pisteistä. Kaikkia arvosanoja ei ole annettu alun perin tähtinä, mutta on silti mielenkiintoista katsoa, mihin esimerkiksi alustakohtaiset keskiarvot asettuvat.

Xbox 360 = XO = ><<> = kala

Lue koko vuodatus »

Yksinkertaisuus on parhautta. Olen viime aikoina pelannut Kula Worldia, PlayStation Storesta lataamaani ongelmanratkaisupeliä. Siinähän ohjataan rantapalloa fysiikan lakeja uhmaavien kenttien läpi. Wikipediassa lukee seuraavaa: “Pelin tarkoitus on etsiä kenttään piilotettu avain, tai avaimet ja ohjata pomppiva rantapallo maaliin ennen kuin tiimalasin aika on kulunut loppuun. Kannattavaa on myös kerätä hedelmiä ja rahaa. Kun hedelmiä on kerännyt viisi, pääsee bonus-kenttään. Kentistä löytyy myös tiimalaseja, jotka voivat kuluneesta ajasta riippuen lisätä tai vähentää aikaa. Kaikista kerättävistä esineistä saa pisteitä. Joissain kentissä on myös erilaisia ansoja, kuten piikkejä ja hajoavia alustoja. Kenttä alkaa alusta, jos pallo puhkeaa, putoaa tai aika kuluu loppuun. Jokainen epäonnistuminen vähentää pelaajan pisteitä, ja jos pisteet loppuvat, peli päättyy. Pelissä on sekä yksin- että kaksinpeli mahdollisuus ja se sisältää yli 150 kenttää.”

Tämä taitaa olla turhan monimutkaisesti sanottu. Useimmat videopelitkin kärsivät yksinkertaistamisen puutteesta. Mitä suurempi peli on kyseessä, sitä epätoivoisemmin se usein yrittää olla Hollywood-elokuva. Melodraamaa tai puolivillaista toimintajuonta seuratessa tulee monesti mieleen, että eikö tämänkin olisi voinut jättää pelaamatta. Hiljattaisista julkaisuista muun muassa Resident Evil 5 ja Silent Hill: Homecoming ovat sortuneet yliyrittämiseen. Kelpo pelejä ne toki ovat molemmat, mutta juonissa olisi paljon hiomisen varaa.

Yksinkertaisista ideoista ja konsepteista on syntynyt monta hienoa peliä: Kula World, LocoRoco, Rez, Meteos, Lumines ja Samba de Amigo ovat vain muutama esimerkki. Toisaalta esimerkiksi Final Fantasy VII:n ja Metal Gear Solidien kaltaiset eeppiset pelit osoittavat, ettei videopeleillä aina mene sormi suuhun suurten juonikokonaisuuksien kanssa.

Videopeli on taidemuotona vielä lähtökuopissa. Kohoavien tuotantobudjettien ja pelitalojen keskittymisen takia näyttää ja tuntuu siltä, että yksinkertaisuus on valttia. Vanhat hyvät pelit on jo myyty moneen kertaan uusissa kuorissa. Peliteollisuus tarvitseekin innovatiivisia pelinkehittäjiä, jotka vievät tuoreilla ideoilla yksinkertaisuuden käsitettä eteenpäin.

Suomesta ei löydy loppujen lopuksi kovinkaan montaa täysiveristä pelikauppaa, joten eräänlainen sarjakuva-/scifi-/elokuva-/pelikulttuuriin liittyvä krääsäistyminen on jäänyt vähälle. Toki erilaiset collector’s editionit tuovat sekalaista rihkamaa meillekin, mutta aika lievästi on silti selvitty.

Arvaatte siis varmaan hämmästyksen sekaisen riemuni, kun löysin eräästä suomalaisesta kyläkaupasta korillisen näitä. Pakkohan sitä oli napata yksi, ja viedä kyseisestä pelisarjaa inhoavalle tuttavalle. Vittuunnuksen sekainen kiitollisuus on kuitenkin harvinainen tunne, jota voi aiheuttaa vain todella huolellisesti valituilla lahjaesineillä.

Oikeesti hei.

Pelaajana muistan erityisen hyvin eräät hetket. Tämä kirjoitus koskee niistä yhtä, tämä kirjoitus on luonteeltaan surullinen. Surullinen siksi, että tarina on yhä kesken – ja loppua ei näy. Vuosi 2000 oli monessa mielessä uuden ajan alku. Minulle se merkitsi erityisen paljon. Lue koko vuodatus »

”Minun isäni on parempi kuin sinun isäsi” -tyyppisessä vastakkainasettelukeskustelussa nyanssit tuppaavat unohtumaan. Tällaista harrastetaan vielä lapsenkengissään olevassa videopelimaailmassa. Koska suurin osa pelaajista on vielä nuoria tai lapsenmielisiä, kommentointikin on usein sen mukaista. Usein se ei olekaan keskustelua, vaan väittelyä. Mielipideasioistahan on mukava riidellä. Niinpä esimerkiksi Konamin kehittämä Pro Evolution Soccer on ”surkea” ja Electronic Artsin FIFA ”täydellinen”, tai päinvastoin.

Onneksi maailma ei ole näin mustavalkoinen. Molemmissa tuoreissa jalkapallopeleissä, Pro Evolution Soccer 10:ssä ja FIFA 10:ssä, on puolensa. Kummassakin on myös puutteensa. Jätän tässä blogimerkinnässä tarkemman analysoinnin sikseen, sillä se löytyy itse arvosteluista (FIFA / Pro Evolution Soccer). Kirjoitan kuitenkin yleisluontoisesti pelien eroista ja yhtäläisyyksistä.

PES korostaa yksilöurheilua, FIFA joukkuepeliä. Jos vertailukohtia on pakko etsiä, Konamin pelistä tulee mieleen Real Madrid C.F. ja Electronic Artsin vastaavasta F.C. Barcelona. Siinä missä ensimmäinen joukkue luottaa yksilöiden voimaan, jälkimmäinen suosii kurinalaista joukkuepeliä. Molempien otteita on ilo katsoa.

Todettakoon: Pro Evolution Soccer on muutaman viime vuoden ajan polkenut paikoillaan. Se ei ole enää jäänyt kilpailijaansa verrattuna jälkeen lisenssinsä puolesta, vaan myös pelattavuudessa. Hälytyskellot alkoivat tänä vuonna viimeinkin soida Konamin toimistossa. Pro Evolution Soccer 2010 on nimittäin selkeästi erilainen peli kuin yksikään edeltäjistään. Se kopioi sumeilematta FIFAa, mutta tuntuu silti omalta peliltään. Radikaali muutos on joiltakin osin epäonnistunut. Silti se lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.

Ja todettakoon: FIFA on kehittynyt huimasti. Jos katsotaan taaksepäin, FIFA 2001 oli vielä jalkapallopelin irvikuva. Siinähän pystyi tekemään varman maalin saksipotkulla. Sen jälkeen on sanottava jalkapallovalmentaja Antti Muurista mukaillen, että ”eteenpäin on menty”. Electronic Arts on löytänyt sekä pelaajia että kriitikkoja miellyttävän menestyskaavan. FIFA 10 ei ole nimensä (tai ennakkohehkutuksen) mukainen napakymppi, mutta sekin herättää lupauksia tulevasta.

Vuosittain ilmestyvien urheilupelien perusongelma on tietenkin juuri se, että ne jättävät aina jotakin hampaankoloon. Aina on ”ensi vuosi”, aina on ”muutamia virheitä”. Jotkin virheet jätetään peliin tahallaan, että ensi vuodeksi jää jotakin korjattavaa ja myytävää. Loput johtuvat taitamattomuudesta. Saa nähdä, milloin vuosittaiset urheilujulkaisut tulevat murrokseen. Kun myyntiluvut kääntyvät laskuun, ei ole enää mielekästä kaupata joka vuosi uutta peliä. Tämä hetki lähestyy koko ajan.