KonsoliFIN voitti Digitodayn järjestämässä Blogit kunniaan 2008 -yleisöäänestyksessä harrastusblogien sarjan. Oli mahtava tunne noutaa palkinto arvovaltaiselta raadilta, eikä vähiten siksi, että KonsoliFIN oli myös koko äänestyksen ylivoimainen ääniharava. Loppukilpailuun oli päässyt vain 45 blogia 640 ehdokkaan joukosta ja KonsoliFIN kahmi yli kolmanneksen äänistä, tarkemmin sanottuna 698 ääntä 2053:stä.
Kiitos menestyksestä kuuluu tasapuolisesti niin tekijöille kuin lukijoille [...]
Archive for Toukokuu, 2008
Konsolisota vaatii uhrinsa
Xbox 360:n hajoamisprosentti oli kuuma peruna konsolin alkuaikoina. Pahan PlayStationin kannattajat käyttivät ja käyttävät toisinaan edelleenkin ilmiötä lyömäaseena konsolisodassa. Microsoftin jalon valorinkulan ritarit puolestaan yrittävät vähätellä asian todellista merkitystä. Nyt konsolin heikko kestävyys on hyväksytty osaksi arkea, eikä siitä enää valtavasti puhuta. Suuren kuolleisuuden syynä pidetään vissiin kiirettä. Microsoft halusi konsolinsa ensimmäisenä markkinoille saadakseen selvän [...]
KFC: Kaikki uudesta Pleikkarista. Suomeksi.
Uhkailin tuossa jo aiemmin, että saatan vielä intoutua kirjoittamaan KonsoliFINin historiahetkistä. Myöhäisen yön temmellyksessä juttu lähtee usein käsistä, ja nyt vuorossa oli keskivahva nostalgiatrippi sivuston alkuaikoihin. Ehkäpä hämmästyttävintä oli löytää omalta kovalevyltä (vuoden -97 mp3sten lisäksi) vuoden 2001 työtiedostot kansiosta, joka on täytynyt muuttaa ainakin sata kertaa koneelta ja kovalevyltä toiselle.
Tarkoituksena olisi tämän kategorian alla [...]
Kesälaitumen eepistelyä
Hiljaiselosta huolimatta blogi ei ole kesälomalla. Tosin, mikäli ennusmerkkeihin on uskomista niin kesän eeppisyysaste lähentelee viimeistä kesää ikinä.