
Tuli kaveriporukan kebabsession äärellä puheeksi DualShock 3, erityisesti kun omani (satin silver lällällää) lähti alkuviikosta matkaan kaukomailta.
- Sähän voisit hankkia kohta jonkun kolmin- tai nelinpelin. Sitte sulla olis peli ja ohjaimet neljälle.
- Nii. Sitten pitäs enää hankkia kolmas ja neljäs kaveri. (Tässä vaiheessa keskustelun ulkopuoliset kaverit mulkaisivat pahasti)
- Hahaa, totta kyllä.
- Pitäiskö ohjainpaketteihin lisätä varoitus ‘EI SISÄLLÄ KAVERIA’, samaan tapaan kuin leluissa lukee ‘EI SISÄLLÄ PARISTOJA’?
- Pitäis.
Surullisinta on keskusteluun kätkeytyvä totuuden siemen. Vuosien varrella railakkaat moninpelisessiot eivät ole koskaan rajoittuneet ohjainten määrästä johtuen, vaan moninmätettävien pelien puutteen ja pelaajien jäätymisen vuoksi. Näin ainakin omassa lähipiirissä.
12.06.2008 at 07:05
Näinhän se monella on Mainosmies tietysti haluaa vielä uskotella paluun vanhoihin hyviin aikoihin olevan käsillä ihan heti, kunhan ensin vain hankit juuri tämän tuotteen.. Iloinen sekalainen kaveriporukka, hassuissa peliasennoissa ja samalta sohvalta. Usein vielä puhtaan valkoisessa.
Sosiaalinen pelaaminen siirtynyt verkkoon, jonka kautta on myös tullut päivitettyä kavereita tuonne irl puolelle. Eli puolensa kolikolla myös tässä tapauksessa.
Ovelimmat päivittäneet jälkikasvua varhaisessa vaiheessa ja saaneet näin pelikaverit pysymään samalla sohvalla
12.06.2008 at 11:11
Paremmin pelaavaa pelikaveria voi sentään lyödä, jälkikasvun kohdalla sama taktiikka voi kohdata sosiaalista vastustusta.
Toisaalta verkkopelaaminen on tosiaan helpottanut kimppapelaamisen riemua, mutta ei siinä silti ole sitä samaa ns. huutoa kuin pelata samalla sohvalla.