
Tiedätte miten, ainakin amerikkalaisissa elokuvissa, mennään syömään aina “kiinalaista” tai “italialaista”? Siinä ei oteta kantaa varsinaisiin ruoka-annoksiin, vain ruuan tyyliin. Sama nälkä iskee välillä myös peleihin.
Olen jo pidemmän ajan yrittänyt löytää PSP:lle kaksiulotteisen toimintalentelyn 1942-hengessä. Ei vain tunnu löytyvän. Yleensä himoitsen suoraan tiettyä peliä, syystä tai toisesta, mutta tässä tapauksessa haluaisin melkein minkä tahansa (kohtuullisen) kyseisen pelityylin edustajan junamatkoja piristämään. Ehkä kyseessä on jokin nuorempana jäänyt tyhjiö, joka nyt kaipaisi täyttämistä. Tiedän vain, että VR:n ankeus ei olisi niin läpitunkeva, mikäli armaalle taskukonsolilleni löytyisi alareunasta hakattava 2D-räiskintä. Uusintapainos Raptorista olisi oikein upea juttu.
Toinen oikein sopiva vaihtoehto olisi flipperi, mielellään oldskool-träkkerimusiikein. Musiikki tosin on helposti vaihdettavissa itsekin kuuntelemalla omaa musiikkikokoelmaa pelin sijasta, mutta peli pitäisi silti taikoa jostakin. Pinball Dreams Fantasies Illusions mitäniitänytoli.
Siinä olisi nyt pari vihjettä pelintekijöille ja samalla myös lukijoille heittää vinkkiä sopivista kandidaateista, ennen kuin uudempi taskustani löytyvistä pelialustoista pääsee iskemään kiiloja rakoihin.
28.07.2008 at 23:30
Flippereistä mainio Gottlieb Pinball Classics kannattaa katsastaa, jollei ole jo ennestään tuttu.
http://www.pelit.fi/index.php?id=63951
01.08.2008 at 15:35
Pinball Fantasies ja Pinball Dreams julkaistiin Game Boy Advancelle samalla pelikortilla. Loistavaa viihdettä ja loistava käännös loistavasta pelistä! Olen samaa mieltä, että näitä tarvittaisiin lisää myös PSP-alustalle.
04.08.2008 at 10:19
194x-lentelyt löytyvät mm. Capcom Classics -kokoelmista: http://en.wikipedia.org/wiki/Capcom_Classics_Collection