Tulipa viikonloppuna taas käväistyä pitkästä aikaa lanittamassa. Miksi se tuntuu niin muinaisjäänteiseltä touhulta nykyisin?
Aikoinaan, kauan ennen Internetsiä, PC-maailmassa todellinen moninpelaaminenhan (>4) tapahtui raahaamalla raskaat pöytäkotelot ja kuvaputkimonitorit jonkun luo. Laajakaistan myötä moisesta on tullut periaatteessa turhuutta, vaikka lanittamisessa on edelleen puolensa.
Headseteistä huolimatta samassa tilassa huutamisessa on ihan oma tunnelmansa. Lagi loistaa poissaolollaan niin pelissä kuin palautteessa kun taidokkaan laukauksen jäljiltä kuuluu “mä tapan sut kohta oikeesti!” toiselta puolelta huonetta. Peliporukkaan syntyvä tiimihenki on ihan toista luokkaa, vaikka välillä oltaisiinkin vastapuolilla. Porukalla on myös hyvä keksiä taukotekemistä, kuten frisbeen nakkelu läpänheiton ohessa.
Lanibileiden pitäminen on nykyisin teknisesti aiempaa helpompaa, sillä monella on nykyisin pelitehoisena koneena läppäri. Litteät näytöt ovat aivan naurettavan kivoja kantaa kuvaputkimonstereihin nähden. Gigainen kotiverkko hakkaa koaksiaalilla kasatun 10Base2-verkon koska tahansa missä tahansa miten tahansa. IPX/SPX on vaihtunut TCP/IP:hen kauan sitten. Toki Steamin kaltaiset Skynetin betaversiot asettavat uusia haasteita kotihakkeriporukalle.
Etäisyydet ja aikataulut (puhumattakaan puolisoista) meinavat laittaa kapuloita vanhan laniporukan touhuihin, mutta toistaiseksi on pidetty tiukasti kiinni siitä, että pari kertaa vuodessa mätetään. Toisten metsästysreissuilla ammutaan sorsia, meillä vain toisia.
22.08.2008 at 11:01
Onhan toi aika harvinaista herkkua päästä lanittamaan, kun internet tuntuu vieneen porukat mennessään. Silti, jokainen kerta kun koneet on yhteen saatu - on meno ollut palkitsevaa monella tapaa ja todellakin sen kaiken vaivan arvoista.
Juuri toi kuittailu monitorien yli on sitä herkkua
Toinen on myös harrastuksen värikirjoon herääminen, kun seuraa mitä muut ovat tuoneet mukanaan.