Serbialainen pelistudio Eipix on jo muutaman vuoden kehittänyt Pyroblazer-nimistä futuristista kaahailu/räiskintäpeliä, joka ilmestyy ensi vuonna Wiille, PSP:lle ja PC:lle. Koska KonsoliFIN ei ole nähnyt ensimmäistäkään Wiin previkkaversiota, täytyy tällä kertaa tyytyä PC-versioon. Kiitos kuitenkin julkaisija Candella Softwarelle, että Pyroblazerin tyyppäämiseen annettiin mahdollisuus.
You are at the archive for the Nintendo category &rarr
Luc Bernardin lyhyt peliura - vai onko?
Luc Bernard aikoo lopettaa pelien kehittämisen, vaikka brittikehittäjän ensimmäinen peli Eternity’s Child julkaistiin vasta Steamissa ja on tulossa syksyllä WiiWareen. Onko KonsoliFIN osasyyllinen päätökseen?
Aamuyön seikkailunnälkäistä vuodatusta
Tulipa huomattua, että Ford-papan paluu valkokankaalle hatun ja safaripaidan kera tapahtuu kutakuinkin kuukauden päästä. Siinä samalla tuli huomattua myös, että eipä ole kuulunut LucasArtsin jo vuoden 2006 puolella hehkutetusta next-gen-konsoleiden Indiana Jones -pelistä halaistua sanaakaan sitten alkuhuuman. Yleensä pelifirmat tuppaavat takomaan kun rauta on kuuma, ja voisi kuvitella ensimmäisen Indy-leffan lähes 20 vuoteen olevan kuuminta hottia myös pelisaralla.
Paluu uusintaversioon
Normaalisti en palaa kovinkaan herkästi läpipelattuihin peleihin, luettuihin kirjoihin tai katsottuihin elokuviin. Metal Gear Solidit ovat poikkeus. Niihin tulee palattua, varsinkin jos on jokin ‘vaihe’ tai ’tilanne’ menossa oikeassa elämässä. Tällä kertaa vuorossa oli sarjan ykkösosa, joka ravisutti maailmaa alkuperäisellä PlayStationilla. On muuten eräs niistä peleistä, joita inhosin aluksi.
Hetki oli oikea napata kaverilta GameCube lainaan [...]