Yksi selkeimmistä todisteista siitä, miten epäkypsä taiteenala peliteollisuus on, on videopelien suhtautuminen seksuaalisuuteen. Muutaman viikon takainen kohu kovasta pornosta Mass Effectissä on jo ehtinyt painua taka-alalle, ja pahiten limbonneet pop-psykologit ovat pyydelleet anteeksi puhtaaseen tietämättömyyteen perustuneita lausuntojaan, mutta uusi kohu odottaa jo kulman takana. Maaliskuun aikana kauppoihin saapuva Bully: Scholarship Edition on herättänyt raivokasta keskustelua […]
You are at the archive for the XO category &rarr
Voi, voi kun se on niin väärin
Xbox Livessä on monia asioita, joista tekisi mieli kitistä maailman tappiin asti, koska ongelmat ovat kiusanneet maksavia asiakkaita vuosikaudet eikä niille ole tehty mitään. En kuitenkaan saata käsittää joulunajan pikku katkoksista ja etenkin niistä luvatusta korvauksesta aiheutunutta haloota.
Kierkegaardin lempipeli
Olen kieltämättä huono pelaamaan pelejä läpi, myönnetään. Uuden konsolisukupolven kohdalla olen silti saanut pidettyä kiinni siitä, että ensin yksi peli läpi, sitten seuraava kiikariin ja hankintaan. Ihanainen Jade Raymond sai minut vakuutettua siitä, että Assassin’s Creed on minun eurojeni ja aikani arvoinen. Ehkä kyse oli enemmän siitä, että Jade itse olisi vaivan arvoinen, mutta […]
Tietokonepelien epätodellinen kriisi
Marraskuun myyntiluvut Yhdysvalloista olivat karvasta kalkkia loppuvuoden tärkeimmille PC-pelijulkaisuille.
Ralli on rouheeta hommaa
Vaikka uuden sukupolven konsolit odottavat edelleen sitä oikeaa rallipeliä, sorateille löytyy yhä tasokkaita kyytipoikia edellisen polven peleistä. Löysin hiljattain Richard Burns Rallyn uudelleen, kun kokeilin Xbox 360:n päivitettyä yhteensopivuutta Xbox-peleihin.
Identiteettikriisi!
Henkilökohtainen pelaajatunnus voi muodostua niin vahvaksi identiteetiksi virtuaalikentillä, että siitä luopuminen tuntuu vievän palan omasta identiteetistä. Erityisen ikävältä se tuntuu silloin, kun tunnuksen vaihto ei ollut ennalta suunniteltu.
Suomi pärjää PGR4:ssä, Ruotsi ei
Pieni ja pippurinen, kilpakuljettajien kotimaa Suomi pärjää virtuaaliradoillakin. Hiljattain Project Gotham Racing 4:n kotisivuille auennut maailmanlista osoittaa, että Suomen lipun alla kilpailevien kuljettajien voittoprosentti on maailman viidenneksi suurin.
Länsinaapuri Ruotsi sitä vastoin löytyy vasta sijalta 10, vaikka lukumäärällisesti ruotsalaisilla onkin ajettuna enemmän kilpailuja ja voittoja.
Listan kärkeä pitää hallussaan selvällä erolla Yhdysvallat, jonka kuljettajat ovat voittaneet kilpailut […]
Mitä teet, Microsoft?
Viime aikojen uutiset Project Gotham -kehittäjä Bizarren menosta Activisionille ja Halon luoneen Bungien itsenäistymisestä pistävät miettimään, millaista strategiaa Microsoftin peliosasto tulevaisuuden varalle kaavailee.
Lionheadin hankinnasta huolimatta Microsoftin fyysinen peliosasto tai peliosaston aktiivisen tiedollisen omaisuuden määrä ei ole viime vuosina paisunut, vaan projekteja on lakkautettu ja studioita suljettu enemmän kuin niitä on tullut tilalle — tai siltä […]
Jättiläisen sisällä
Halo 3:n arvostelu paukautetaan KonsoliFINiin toivottavasti vielä tämän illan aikana. Sillä välin on kuitenkin syytä mehustella yhden kaikkien aikojen suurimpien pelilaatikoiden parissa. Hyvät naiset ja herrasmiehet, Halo 3 Legendary Edition.
Aina ei voi voittaa - ei edes joka kerta.
En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen onnekkaana arvontojen suhteen. Joskus lukiossa voitin nimeltämainitsemattoman riistotyöurheilulafkan t-paidan nettiarvonnasta, mutta arpa- tai lottovoitotkin ovat jääneet vähiin. Nyt sitten napsahti oikein kunnolla. Halo 3 -julkkaribileissä iskin arvontaan nimeni numerolle 25, ja onnettarena toiminut kaunis nainen (Killi) poimi oman lappuni kypärästä. Kiidin kotiin Halo 3 -boksi ja -peli kourassa vältellen […]